Breakway's True Reverie oxHaavoittuvainen
Kuvat saat isommiksi klikkaamalla kuvaa Perustiedot
LuonnekuvausOstin Neverin Breakway's Arabianista. Hoidin siellä tätä upeaa kimoa tammaa ja kun Breakway tuli tiensä päähän halusin ottaa hoitohevoseni tänne. Mustankimo tamma luotti minuun jo hiukan, meidän ystävyytemme oli alkutekijöissä. Break suostui myymään Neverin minulle, sillä hevosten hoitajilla oli etuoikeus. Talutin tamman ramppia pitkin kuljetuskoppiin, kohti uusia tuulia. Never on mukava, hieman säikky tamma, johon pitää tutustua kunnolla ennenkuin sen oppii tuntemaan. Neverin luottamus täytyy voittaa ennenkuin tamma alkaa luottaa sinuun. Siksi Never karttaakin aina vieraita, ei usein tule edes rapsuteltavaksi vaikka vieras miten kutsuisi. Pysyttelee enimmäkseen omissa oloissaan niin karsinassa kuin tarhassakin. Ei koskaan aiheuta hälyä vaan pitää enemmän rauhallisesta ja hiljaisesta menosta. Esimerkiksi aamuisin muiden vaatiessa äänekkäästi aamukaurojaan on Never hiljaa karsinansa sopukoissa, tervehtien ujosti aamukaurojen tuojaa. Tammaa muutenkaan harvoin näkee katselemassa käytävälle karsinan puolioven yli, se viihtyy enemmän karsinan hiljaisuudessa. Jos hoitaja käy usein tamman luona, vain tervehtimässä ja juttelemassa, niin pikkuhiljaa Neverin luottamus kasvaa. Siltikin tamman kanssa pitää mennä Neverin tahtiin, mustankimolle täytyy antaa tilaa ja aikaa. Neverin kanssa pitää olla varovainen, sillä tamma säikkyy kovia ääniä eniten. Jos Never säikähtää kunnolla hoitajan seurassa, joka ei ole vielä ihan ansainnut tamman luottamusta, niin kaikki pitää aloittaa alusta. Kun vihdoin mustankimo luotta hoitajaansa niin tamma on oikein hellyyttävä. Silloinkin Never on kuitenkin hyvin varovainen. Laitumelta Never antautuu vähän epäluuloisena, eritoten vieraan hakijan kohdalla tamma miettii pitkään antautuuko vai ei. Hätistely ja jahtaus saavat tamman vain säikkymään, eikä se suostu antautumaan kiinni. Vähänkin uhkaavanlaiselle ihmiselle ei todellakaan suostu antautumaan. Paras tapa on pyytää Nessa mukaan, mutta jos hän ei pääse niin kannattaa vain kyykistyä ja tarkkailla tammaa. Pitkän tarkkailunn jälkeen Never saattaa antautua, varovaisesti kuitenkin. Mutta tutun ihmisen luo tulee ilman kutsuakin, antautuu kiltisti kiinni, jopa silloin kun pääsee karkuteille. Hoidettaessa Never voi olla irti, mutta tamman voi myös panna kiinni. Se on oikeastaan ihan sama, sillä Never ei välitä onko kiinni vai irti. Kyse on enemmänkin hoitajan hoitotaidoista, vähemmän kokeneen kannattaa laittaa tamma kiinni sillä tamma voi sävähdellä. Harjauksen aikana rentoutuu, sillä pitää pehmeästä ja hellästä käsittelystä. Mutta eritoten vatsaa harjatessa voi alkaa hypähdellä ja kavahdella sivuun sillä on hyvin herkkä vatsastaan. Silloin voi vahingossa jopa potkaista säikähtäessään, ei tamma tarkoita pahaa. Never ei kuitenkaan koskaan näyki. Antaa puhdistaa kaviot ilman ongelmia, nostaa kavionsa ilmaan pelkästä "nosta"-käskystä. Never on perusratsastettu,tamma on kuuliainen ratsu ja hyvin herkkä avuille. Tammalla on kauniit, tasaiset liikkeet ja yhteistyönhaluinen luonne. Selkäännousun ajan Never pysyy rauhallisena, liikahtamatta milliäkään. Tamma lähtee liikkeelle, vasta kun on saanut luvan. Neverin kanssa ei saa koskaan käyttää raippaa, tamma on liian herkkä raipalle. Uimista Never karttaa, tamma ei mene mielellään syvälle veteen. Säikkyy vettä, tammaa saa kannustaa ja houkutella pitkään ennenkuin se suostuu tulemaan syvemmälle, mutta silloinkin vain tutun hoitajan perässä. Mieluummin kahlailee matalassa rantavedessä ja maistelee vesikasveja. Ei pidä pesukarsinaankaan menosta, tulee vastahakoisesti pesukarsinaan. Säpsähtelee aluksi veden osumista karvaansa, mutta rentoutuu sitten hiljalleen. Never on hieno tamma, joka ansaitsee hellän ja rakastavan hoitajan jolla on sille aikaa. Ajan myötä Neverkin kiintyy hoitajaansa, se selvästi luottaa silloin enemmän tähän ja alkaa osoittaa kiintymystään muunmuassa hellällä hörinällä ja puhaltelemalla lämmintä ilmaa hoitajansa kasvoille. :) "Tallissa on hiljaista,ainoastaan askeleesi kaikuvat puhtaaksi lakaistulla käytävällä.Muutamasta karsinasta kuuluu utelias hörähdys tammojen kurotellessa jalomuotoisia päitään karsinoiden puoliovien yli nähdäkseen kulkijan.Jatkat kuitenkin matkaasi,mutta sitten vaitelias,ujo hörähdys pysäyttää sinut.Käännyt katsomaan tyhjältä näyttävää,pimeää karsinaa,jossa kuitenkin huomaat liikettä.Siro mustankimo tamma astuu karsinan ovelle,kurottaen hieman silkkistä turpaansa sinua kohti,tummat,suuret kosteat silmät aran uteliaina.Hetken tamma tuijottaa sinua suoraan silmiin,mutta kun kurotat kättäsi tamman turpaa kohti se perääntyy hörähtäen surumielisesti ja kadoten takaisin karsinansa uumeniin." Sukutaulu
KisakalenteriVoittosumma: 0 v€Statistiikka: 0: 0-0-0-0, 0 % voittoprosentti 0 % (lue statistiikasta, sijoitusprosentista ja voittoprosentista lisää tästä kohdasta statistiikka). HUOM. Neverin kilpailukalenteri on tyhjennetty.
JälkeläisetKäytössä jalostukseen, puhtaille arabialaistäysiverisille oreille. Jälkeläisiä yht. 1 kpl, joista tammoja 1 kpl, oreja 0 kpl ja ruunia 0 kpl.
Breakway's True Reverie ox:n syntymäNever syntyi huhtikuun lopulla,myöhään aamuyöllä.Aamun kalpeat auringonsäteet paljastivat pienen,laihan raudikon karsinan varjoista,emän takaa piilottelemasta.Piirtopää tammavarsa tuskin uskalsi tulla tervehtimään minua,kun tulin sitä ensimmäisen kerran karsinaan tervehtimään.Emänsä hellien tönäisyjen ja kannustavan hörinän kautta varsa uskaltautui lähemmäs nuuhkimaan sirolla turvallaan kättäni.Tummissa silmissä oli arka,säikky katse,joihin kuitenkin kohosi hiljalleen luottavaisuutta kun tammavarsa tajusi etten tekisi sille pahaa.Ensimmäiset päivät Never pysytteli visusti karsinan piilossa,uskaltamatta tuskin edes tervehtia tallin monia hoitajia,jotka kävivät pientä tammaa usein ihailemassa.Ensimmäisen kerran ulos päästessään Never oli kauhusta jäykkänä,tammavarsa liimautui emäänsä eikä uskaltanut ottaa askeltakaan ilman sitä.Mutta hiljalleen Never alkoi saada itsevarmuutta,tamma alkoi leikkiä muiden varsojen kanssa emänsä sijaan.Uusien asioiden opetteleminen kävi helposti,Never oli arka,mutta halukas oppimaan.Kärsivällisyyden ja hellyyden avulla Neveristä kasvoi kaunis,rauhallinen tamma.Tietenkin yhä Never on arka uusien ihmisten kanssa,mutta kun alkujännitys purkautuu ja tamma alkaa luottaa sinuun,käy niin että Never vie sydämesi ennen kuin huomaatkaan. ;)-Break TekijänoikeudetUlkoasu © Nameless & CreimeidePattern © Fractured Sanity [Dot] Org Kuvat © Rideaufield Farms Tekstit © Break, muokannut Nessa Tämä on virtuaalihevonen, tiedot ja kuvat eivät liity mitenkään toisiinsa! |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||